lauantai 25. syyskuuta 2010

Mango-passionkakku browniepohjalla


Tämän tarinan taustalla on puhdas mieliteko. Halusin jotain tuhdin suklaista yhdistettynä aina yhtä riemastuttaviin passionhedelmiin, jotka kaupan hedelmäosastolla kutsuivat minua hihitellen. Passion on nimittäin ehdottoman hauska hedelmä, yhtälailla ruma ja kurttuinen sekä raikkaan värikäs. Maukukin on jotenkin kupliva.
Hedelmä siis halkaistaan veitsellä ja sisus siemenineen kaavitaan kakun täytteeseen. Jos ei pidä "kivistä" täytteessä, voi sisuksen kaapia tiheään siivilään ja painella ja pusertaa hedelmälihan siitä läpi. Itse en viitsinyt nähdä sellaista vaivaa, koska minusta siemenet kuuluvat asiaan, mutta jos olisin viitsinyt, olisin ehkä ottanut muutaman hedelmän enemmän.


Pohjan bongasin Kinuskikissalta, joka on leivontablogimaailman tunnustettu yliopettajatar. Suora linkki ohjeeseen tässä. Pohja täytti vaatimukseni täydellisesti, se oli kostea, täyteläinen ja pehmeä ja muodosti loistavan yhdistelmän raikkaan täytteen kanssa. Kinuskikissan sivuilta löytyy selkeitä tutoriaaleja kuvineen lähes mihin tahansa leivonta-aiheeseen.
Pohja siis leivotaan irtoreunaisessa vuokassa ensin ja annetaan jäähtyä, minkä jälkeen valmistetaan mousse, joka hyydytetään samassa vuokassa kakun muotoon. Kostutin pohjaa appelsiinimehulla ennen täytteen kaatamista.


Mango-passionmousse
200g maustamatonta tuorejuustoa
4dl kuohukermaa
1/2dl tomusokeria
2dl mangososetta
6 passionhedelmää
5 liivatelehteä
1 sitruunan mehu

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto ja tomusokeri. Sekoita joukkoon myös mangosose ja passionhedelmien sisus. Kuumenna sitruunamehu kattilassa kiehuvaksi ja sulata siihen vedestä puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita huolellisesti.
Kaada täyte irtoreunavuokaan, browniepohjan päälle. Tasoita ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Käytin halkaisijaltaan 24cm:n vuokaa, mutta jos täytettä tulee liikaa (Muista jättää tilaa kiilteelle!), se on hyvää myös siltään jälkiruokakulhoihin hyydytettynä.

Kiilteeseen käytin mangososetta ja appelsiinimehua, jotka kuumensin kattilassa ja lisäsin kolme pehmitettyä liivatelehteä. Sosetta ja mehua laitoin mututuntumalla, kuten minulla ruuanlaitossa yleensäkin useimmiten on tapana. Kaadoin hieman jäähtyneen kiilteen varovasti täytteen päälle ennen sen hyydyttämistä, sillä olen malttamaton ja täyte oli melko paksua, mutta tässä kannattaa olla varovainen, jotta täytteen pinta pysyisi tasaisena.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Yllätys parvekkeella


Parvekkeen köynnösamppelista löytyi vielä muisto kesän väreistä, halloista huolimatta.