perjantai 30. elokuuta 2013

Viinimarjan äärellä



Viinimarjojen poimisesta minulle tulee aina mieleen, kuinka yläasteella tarjottiin mahdollisuutta osallistua EU:n toimintaa nuorille esittelevään hankkeeseen, jonka tiimoilta matkustettaisiin yhdessä Ranskaan. Kaverini olivat tilaisuudesta innoissaan ja minunkin teki mieli mukaan. Pelkäsin kuitenkin äidin suhtautumista, reissun kustannuksista iso osa piti maksaa itse, enkä ollut vielä koskaan ollut ruotsinlaivaa kauempana kotoa.
Keräsin rohkeutta pitkään ja odotin sopivaa tilaisuutta. Lopultakin olimme kahden - viinimarjoja poimimassa. Sankot täyttyivät hiljalleen, vitkuttelin vitkuttelemistani, kunnes vihdoin sain asiani esitettyä. En muista enää tarkalleen, mitä äiti vastasi, mutta muistan hyvin sen helpotuksen tunteen, kun hän ei kokonaan tyrmännyt toivettani. Siitä tuli hieno reissu - ensimmäinen oikea ulkomaanmatkani.

perjantai 16. elokuuta 2013

Mökkeilyn taikaa


Kesämökillä öiset pissireissutkin ovat elämys.

tiistai 13. elokuuta 2013

Rakkauspeitto


"Rakkaus on kuin pehmoinen täkki, jonka alle voi piiloutua kylmältä maailmalta.  Se lämmittää mieltä ja kehoa – sen alla voi kokea monenlaista iloa."


"Kooltaan on rakkauspeitto juuri sopiva: se justiinsa riittää kaksille hartioille, jos ne ovat toisiaan liki tai kaksille polville, kun niitä iän myötä alkaa kolottaa. Peitontekijän täytyy kuitenkin olla sen verran pihi, ettei sen alla mahdu toisistaan eroon kasvamaan."


"Käyttöohje: 
Pese hellästi, jottei vanutu. 
Kohtele lempeästi, jottei purkaannu. 
Älä tamppaa, jottei karkaa."

Virkattu peitto ystäväpariskunnalle häälahjaksi. Mallina I Love Scraps Afgan ja lankana valkoista seiskaveikkaa sekä erisävyisiä Nalleja.

Edit:
Löysin peitolle kaavakuvan ja kirjoitin aiheesta oman postauksen!