perjantai 3. joulukuuta 2010

Joulusukka


Meillä on Supermiehen kanssa yhteinen joulusukka. Se toimii sekä joulukalenterina, että joululahjana. Vuoro aamuina toinen laittaa ja toinen saa pienen yllätyksen, jonka ei välttämättä tarvitse olla materiaalinen. Myös esimerkiksi lupaus vessan pesemisestä saattaisi ilahduttaa...
Meillä on eri vuosina ollut erilaisia järjestelyjä toistemme joululahjojen suhteen, milloin on ostettu yllätyksiä isommalla rahalla, milloin vain tarpeellista tai koitettu keksiä mahdollisimman hauskaa minimaalisella summalla. Kaikki kivoja vaihtoehtoja. Tänä vuonna kalenteriin on budjetoitu parikymppiä per nokka ja muita lahjuksia ei hankita.


Tänään oli minun vuoroni kurkistaa sukkaan ja sieltähän löytyi yksi lempisuklaistani, pätkis! Ihana aamunaloitus. Eilen Supermies sai Kindermunan, joka puolestaan on hänen herkkuaan. Makeasti on siis lähtenyt liikkeelle tämä joulunodotus!


Tärkeä tehtävä annettiin punaiselle villasukalle, jonka olen joskus saanut lahjaksi. (Ja tehokkaasti unohtanut keneltä...) Tuunasin sukkaa mm. virkatuilla kukkasilla. Kaikki koristeet ovat irrotettavissa, joten sukka palaa joulun jälkeen takaisin vanhoihin tehtäviinsä, kaapissa odottavan parinsa luo.

1 kommentti:

  1. Sukassa on myös sellainen sopiva käytetyn sukan aromi, joten sieltä on kiva sitten popsia suklaita naamaan :)

    VastaaPoista