lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tänään heräsin onnellisena

Nämäkin pääsivät tänään vihdoin multaan.

Nyt kolmantena päivänä Ison Deadlinen jälkeen alkaa hiljalleen upota kalloon, että stressaamisen voi jo lopettaa. Että yöllä voi nähdä unta lihapullien paistamisesta ja norjalaisista erämökeistä powerpointin ja wordin sijaan. Että juuri nyt ei tarvitse ratkaista yhtään ongelmaa ja vapaapäivänä saa nukkua pitkään. Vaikka yhdeksään. Saa ihan itse valita, mitä haluaa tehdä eikä edes Miss Marple-elokuvasta tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Stressin laukeaminen ja sitä edeltävä putki aiheuttavat fyysisiä oireita. Illalla iski armoton niskapäänsärky, sellainen, joka tulee kun on monta viikkoa istunut lukemassa tai kirjoittamassa. Tänä aamuna niska on kosketusherkkä, mutta ei se haittaa, sillä nyt ollaan jo voiton puolella. Tänä aamuna teki jo mieli pitkälle lenkille.

Note to self: Muista, että levolle pitää antaa aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti