perjantai 6. syyskuuta 2013

Haaveideni Kanada


Minä haaveilen matkustamisesta jatkuvasti. Koko ajan. Hyviä matkailuohjelmia sen sijaan tulee televisiosta harmillisen vähän, varsinkin minun kannaltani, joka on melko tyytyväinen jo pelkästään saadessaan inspiraatiota haaveilleen. YLE Femman sarja Toisaalla - Ihmemaa Kanada tarjoaa tukuittain ainesta unelmointiin eikä pelkästään siksi, että kohteena on yksi pitkäaikaisista ihastuksistani maailman maiden joukossa. Olin tietysti myyty viimeistään siinä vaiheessa, kun näin sarjan kakkosjakson vierailevan tähden - bernipennun nimeltään Hudson.

Ihmemaa Kanada tulee keskiviikkoisin kahdeksalta Yle Fem-kanavalta, mutta niille kaltaisilleni, jotka eivät kykene elämään yhdenkään televisioaikataulun mukaan, laitan tähän linkin Areenaan.
Kaiken muun hyvän lisäksi, ohjelma on juuri sopivan mittainen katsottavaksi ruokatauolla graduntyöstämisen lomassa. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti