sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Puutarhan balleriina


Kun me toukokuun lopulla muutettiin, sain uuden kodin lisäksi uuden pihan. Tätä kehtaa jo ainakin mielessään kutsua puutarhaksikin, sillä siellä kasvoi jo valmiiksi muutamia hyvinvoivia kasveja. Ensimmäisenä tunnistin pionin.



Tämä alkukesän ehdoton kuningatar on varsin kuvauksellinen ja seurasinkin innolla sen kukintaa kameran kanssa. Kuvatessani mieleeni nousi kerta toisensa jälkeen kuva herkästä prima ballerinasta muhkeassa kimaltelevassa hameessaan. Pionissa on ehdottomasti jotain samaa.



Olen aina pitänyt pioneista ja erityisen tyytyväinen olen oman pihani yksilöön, joka seisoo tuuheana puskana ilman tukea ja kukki varsin anteliaasti ensimmäisenä yhteisenä kesänämme. Naapurin mummo kertoi, että edellisenä vuonna kukat olivat olleet aivan puhtaan valkoiset ja sitä edeltävänä kesänä voimakkaamman vaaleanpunaiset. Jo nyt odotan mielenkiinnolla, minkä värisiä kukkia ensi kesänä saadaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti