Hyvää joulua!

Joulu tuo mukanaan ison ilon,

ehkäpä muutaman lisäkilon.

Vaan ei huolta nyt asiasta tästä,

jouluna nautitaan elämästä!

Ei menny niinku Strömsössä

Meidän porukka viettää joulun kaukana kotoa, sukulaisissa kiertäen. Joulu ilman tuttuja ihmisiä ei tunnu oikealta, mutta on siinä se huono puoli, etten itse oikein pääse koskaan laittamaan jouluruokia. Niinpä meillä on jo parina vuonna itsenäisyyspäivän tienoolla vietetty leikkijoulua: syödään niin että navat raikaa ja katsotaan jouluelokuvia.

Tänä vuonna halusin tehdä leikkijouluillalliselle täytekakun joulunajan klassikkokombosta: mariannekarkeista ja suklaasta. Yhdistelmää on monena vuonna toteutettu unelma-tyylisessä kääretortussa  jouluhalkomeiningillä. Nyt oli kuitenkin näpräysfiilis.

Jo alkuvaiheessa homma lähti luisumaan käsistä. Irtopohjavuoka alkoi vuotaa uunin pohjalle ja kärysi melkoisesti. Sammutin uunin siivoamisen ajaksi ja asetin vuoan paperoidulle uunipellille siinä toivossa, ettei koko kakku ehdi valua ulos, ennen kuin taikina alkaa kiinteytyä. Unohdin tietysti laittaa uunin takaisin päälle ja niinpä kakku seisoi hiljalleen kylmenevässä uunissa aika tovin ennen kuin huomasin mitään... Täytteen valmistus sujui sentään ilman sen kummempia ongelmia.

Kakku viipaleiksi, täyte väliin ja hyydytys jääkaapissa. Sitten oli vuorossa se jännä osuus: olin valinnut kakun päälle sokerikuorrutteen. Muistelin kyllä aikoinaan, kun tällaisia kaakkuja tuli väännettyä enemmän, kokeneeni sokerikuorrutteen hakalammaksi käsitellä kuin vanhan kunnon marsipaanin, mutta sehän nyt ei maistu hyvältä kenenkään suussa.

Tältä se sitten näytti. Ei mikään mestariteos ja melkoisesti paikkailtavaa. Yritin kyllä käyttää reilusti tomusokeria, mutta ehkä kuorrutetta olisi saanut olla enemmän - ei olisi tarvinnut kaulita niin ohueksi. Epäilemättä tavallisella nestemäisellä elintavikevärillä läträäminen ei sekään parantanut massan ominaisuuksia.

Kun lopputulos kerran oli mitä oli, niin annoin koristeluvaiheessakin mennä sitten täysillä. Ja otin kuvan siitä siistimmästä puolesta. Ei tullut joulupöydän kauneuskuningatarta tällä kertaa, mutta hyvältä se maistui!

Ei pelkää lintunen

Usein syksy on muutoksen aikaa, mutta tänä vuonna on ollut rauhallista. Mullistukset elettiin jo aiemmin kesällä ja nyt on jatkettu  hyväksi havaitulla linjalla. Yksi iso elämäntapahtuma mahtui kuitenkin lokakuulle.

Eräänä lehdettömänä lauantaina leviteltiin pöytiin valkoiset liinat ja aseteltiin servetit kahvikuppeihin, sytytettiin kynttilät ja leikattiin juustoleipä. Tuo päivä oli kääntöpiste monelle ihmiselle: poika sai nimen, isän ja äidin ensimmäinen lapsi kasteen, uunituoreet kummit saivat Tehtävän - ja minä olin yksi heistä. En ole uskonnollinen ihminen, mutta aina välillä havahdun siihen, kun Jumalan kämmenellä soi korvissani.

Valokuvatorstain 301. haaste: kääntöpiste.

Rakkauspeiton kaava

Taannoin lupailin, että saattaisin piirtää kaavan rakkaspeitolle, jonka ohje on saatavissa vain englanniksi. Sitten huomasin, että joku on jo tehnyt sen - paljon pätevämmin kuin itse olisin ikinä osannut. 

Tässä se on. Kuva on tanskalaisesta blogista, josta peiton ohje löytyy tanskankielellä. Kaavassa tekstit ovat myös englanniksi, mutta jos kaavoja ylipäätään ymmärtää, osaa niitä lukea kielestä riippumatta. Blogista sen sijaan löytyy kuvasarja, josta voi olla apua myös kieltä taitamattomalle.

Kuvan lisäksi kyseisestä blogista löytyy hyödyllinen neuvo peiton koon muunteluun. Jos haluat 20 kokonaista sydäntä peittoosi, virkkaa aloitusketjuun 7 kertaa 20 plus 8 silmukkaa. Kokoa voi siis muunnella seuraavalla kaavalla: 

7 x (haluamasi sydänten lukumäärä) + 8 silmukkaa = aloitusketjun silmukkamäärä.

Tämän lisäksi tarvitsee tietää ainoastaan, että tarkoitus on toistaa kaavan rivejä 3-5, kunnes peitto on halutun kokoinen ja päättää peitto riviin 4. Sitten voi vielä lisätä haluamansalaisen reunuksen (minun tapauksessani kierros valkoisia ja punaisia kiinteitä silmukoita ja lopuksi vielä kierros punaisia piilosilmukoita) ja voilà - rakkauspeitto on valmis suojelemaan sinua maailmalta.

Popsi popsi porkkanaa...

Niistä oman sadon porkkanoista, joita ei koiran kanssa syöty suoraan penkistä, tein porkkanamuffineita soveltaen vanhaa, hyväksi todettua reseptiä. Näistä tuli aivan loistavia. Ja vaikka Supermiehen ensireaktio olikin: "Yäk porkkanaa!", suostui jopa hän ankaran taivuttelun päätteeksi kokeilemaan. "Nämähän maistuu ihan piparille..."

Mausteiset porkkanamuffinit
5dl vehnäjauhoja
1rkl leivinjauhetta
3dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1tl kanelia
1tl muskottipähkinää
1tl neilikkaa
1/2tl inkivääriä

3 munaa
1 1/2dl maustamatonta jugurttia
150g voita sulatettuna
1dl haluamaasi nestettä (esim. maito, mehu tai vesi)


Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon munat, jugurtti, sula voi ja neste. Sekoita hyvin.
Annostele taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Kuura

Syksy on saapunut puutarhaan.

Ihastus

Yksi uuden  puutarhani vanhoista asukeista on tämä mystinen kaunotar. Selailtuani nettiä aikani päättelin, että ihastukseni kantaa nimeä harmaamalvikki.

Saatan tosin olla väärässäkin - malvoja ja malvikkeja tuntuu olevan niin monenlaisia ja nimiä kaiken päälle moninkertainen määrä.

Malvikki joka tapauksessa kasvoi tuuheana ja runsaan metrin korkuisena ilman minkäänlaista hoitoa juuri kukkapenkin reunan ulkopuolella, nurmikon ja terassilaudoituksen välissä ja kukki runsaasti koko kesän. Ilmeisesti kyseessä onkin kestävä ja vähään tyytyvä perinteinen perenna - siis kukka minun makuuni.

Siirtäisin kaunottaren mielelläni kukkapenkkiin, mutta malvikkini kasvaa sellaisessa paikassa, ettei operaatiosta tule mitään. Keräsin sitten tänään sen siemeniä talteen, jotta voin keväällä yrittää kasvattamista - penkin reunojen sisäpuolella. Ja jos tämä suunnitelma menee mönkään, jää minulle kuitenkin alkuperäinen ihastukseni, sillä ei sen erikoisesta kasvupaikasta haittaakaan ole.

Haaveideni Kanada

Minä haaveilen matkustamisesta jatkuvasti. Koko ajan. Hyviä matkailuohjelmia sen sijaan tulee televisiosta harmillisen vähän, varsinkin minun kannaltani, joka on melko tyytyväinen jo pelkästään saadessaan inspiraatiota haaveilleen. YLE Femman sarja Toisaalla - Ihmemaa Kanada tarjoaa tukuittain ainesta unelmointiin eikä pelkästään siksi, että kohteena on yksi pitkäaikaisista ihastuksistani maailman maiden joukossa. Olin tietysti myyty viimeistään siinä vaiheessa, kun näin sarjan kakkosjakson vierailevan tähden - bernipennun nimeltään Hudson.

Ihmemaa Kanada tulee keskiviikkoisin kahdeksalta Yle Fem-kanavalta, mutta niille kaltaisilleni, jotka eivät kykene elämään yhdenkään televisioaikataulun mukaan, laitan tähän linkin Areenaan.
Kaiken muun hyvän lisäksi, ohjelma on juuri sopivan mittainen katsottavaksi ruokatauolla graduntyöstämisen lomassa. Suosittelen.

Oranssit

Puutarhassani oli tänä kesänä aika paljon vahvoja oranssin sävyjä, mikä oli puhdasta sattumaa. Itse olisin tapuvainen valitsemaan viileämpiä violetin, sinisen, pinkin ja valkoisen sävyjä. Ei silti käy kiistäminen - kauniisti nämäkin loistivat auringonpaisteessa. Tiikerililja ja unikko löytyivät entisten asukkaiden rakentamista kukkapenkeistä voikukkien ja vesiheinän alta.

Unikot tuovat aina mieleen oman mummuni ja hänen mahtavan unikkopenkkinsä keltaisen kesämökin ikkunan alla. Kaupunkikodissaan mummulla on sängyn päällä maalaus oransseista unikoista ja lapsena kuvittelin, kuinka taiteilija oli käynyt mökillä ottamassa mallia kukista.

 Samettiruusut puolestaan sain puutarhakurssilta, jolle osallistuin toukokuussa. Ylijääneitä kukkasia sai viedä kotiinsa ja minulle kelpasivat nämäkin, vaikka monet tuntuvat niitä väheksyvän. Enpä vielä tuolloin arvannut, kuinka sopivaan seuraan ne kesän myötä päätyisivät.

Puutarhan balleriina

Kun me toukokuun lopulla muutettiin, sain uuden kodin lisäksi uuden pihan. Tätä kehtaa jo ainakin mielessään kutsua puutarhaksikin, sillä siellä kasvoi jo valmiiksi muutamia hyvinvoivia kasveja. Ensimmäisenä tunnistin pionin.

Tämä alkukesän ehdoton kuningatar on varsin kuvauksellinen ja seurasinkin innolla sen kukintaa kameran kanssa. Kuvatessani mieleeni nousi kerta toisensa jälkeen kuva herkästä prima ballerinasta muhkeassa kimaltelevassa hameessaan. Pionissa on ehdottomasti jotain samaa.

Olen aina pitänyt pioneista ja erityisen tyytyväinen olen oman pihani yksilöön, joka seisoo tuuheana puskana ilman tukea ja kukki varsin anteliaasti ensimmäisenä yhteisenä kesänämme. Naapurin mummo kertoi, että edellisenä vuonna kukat olivat olleet aivan puhtaan valkoiset ja sitä edeltävänä kesänä voimakkaamman vaaleanpunaiset. Jo nyt odotan mielenkiinnolla, minkä värisiä kukkia ensi kesänä saadaan.

Viinimarjan äärellä

Viinimarjojen poimisesta minulle tulee aina mieleen, kuinka yläasteella tarjottiin mahdollisuutta osallistua EU:n toimintaa nuorille esittelevään hankkeeseen, jonka tiimoilta matkustettaisiin yhdessä Ranskaan. Kaverini olivat tilaisuudesta innoissaan ja minunkin teki mieli mukaan. Pelkäsin kuitenkin äidin suhtautumista, reissun kustannuksista iso osa piti maksaa itse, enkä ollut vielä koskaan ollut ruotsinlaivaa kauempana kotoa.
Keräsin rohkeutta pitkään ja odotin sopivaa tilaisuutta. Lopultakin olimme kahden - viinimarjoja poimimassa. Sankot täyttyivät hiljalleen, vitkuttelin vitkuttelemistani, kunnes vihdoin sain asiani esitettyä. En muista enää tarkalleen, mitä äiti vastasi, mutta muistan hyvin sen helpotuksen tunteen, kun hän ei kokonaan tyrmännyt toivettani. Siitä tuli hieno reissu - ensimmäinen oikea ulkomaanmatkani.

Mökkeilyn taikaa

Kesämökillä öiset pissireissutkin ovat elämys.

Rakkauspeitto

"Rakkaus on kuin pehmoinen täkki, jonka alle voi piiloutua kylmältä maailmalta.  Se lämmittää mieltä ja kehoa – sen alla voi kokea monenlaista iloa."

"Kooltaan on rakkauspeitto juuri sopiva: se justiinsa riittää kaksille hartioille, jos ne ovat toisiaan liki tai kaksille polville, kun niitä iän myötä alkaa kolottaa. Peitontekijän täytyy kuitenkin olla sen verran pihi, ettei sen alla mahdu toisistaan eroon kasvamaan."

"Käyttöohje: 

Pese hellästi, jottei vanutu. 

Kohtele lempeästi, jottei purkaannu. 

Älä tamppaa, jottei karkaa."

Virkattu peitto ystäväpariskunnalle häälahjaksi. Mallina I Love Scraps Afgan ja lankana valkoista seiskaveikkaa sekä erisävyisiä Nalleja.

Edit:

Löysin peitolle kaavakuvan ja kirjoitin aiheesta oman postauksen!

Kesäkuumaa

Jäätee on ihan ehdoton kesäjuoma, niin hyvää ja helppoa ettei paremmasta väliä. Makukin on ihan eri luokkaa kuin useimmissa kaupan purkkilitkuissa, vaikka juon minä niitäkin. Lapsena meille ostettiin kotiin jauhetta, jota veteen sekoittamalla sai jääteetä. Niin turhia sellaiset, silloinkin vetelin jauhetta paljaaltaan. Kotitekoisesta teestä jää parempi mieli, sillä ainakin uskottelen itselleni, että omassani on sokeria valmistavaraan verraten moninkerroin vähemmän.

Jäätee

n. litra vettä
1/2-1 dl sokeria
2 pussia teetä
1 sitruunan mehu

Keitä vesi. Kiehumista odotellessasi laita kannuun sokeri ja purista päälle sitruuna. Käytä tässä vaiheessa mieluiten muovista kannua, sillä lasiset saattavat poksahtaa kuuman veden vaikutuksesta - kokemusta on. Kaada vesi kannuun ja laita teepussit likoamaan. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi pöydällä, siirrä sitten jääkaappiin viilenemään. Tarjoile kylmänä, jäiden kera jos viitsit.

Ja loppuun vielä erä niksipirkkailua: minulla on tapana napsauttaa pussinsulkija teepussien naruihin kiinni, kun laitan ne kannuun roikkumaan. Eivät pääse pirulaiset katoamaan kokonaan kannun syvyyksiin! Pussien annan lillua teessä koko viilentymisprosessin ajan, jotta ehtivät luovuttaa viimeisenkin tipan teearomiaan.

Kesän ensimmäiset

Tästä lähdettiin liikkeelle...

Toukokuun viimeisenä päivänä me muutettiin kaupungista kylään, rivitalosta toiseen, kolmannesta kodista neljänteen. Vanha raparperi ja viime syksynä istuttamani vatut jäivät, mutta tilalle sain ikioman mansikkamaan, valkoisenaan kukkia.

Ja tähän on tultu!

Tänä aamuna se sitten vihdoin koitti: ensimmäinen satsi oman maan marjoja oli valmis. Ei ole montaa hienompaa asiaa, kuin kömpiä ylös sängystä ja hiipiä pihalle keräämään mansikoita aamupalaksi.

Rikollisen hyvä raparperipiirakka

Äitienpäivää edeltävänä lauantai-iltana, hämärän jo laskeutuessa, salamyhkäinen hahmo kiipesi varovasti aidan yli ja hiipi hiljaa naapuripihaan. Varoen päästämästä ääntäkään, tuo hiippailija kumartui raparperipuskan juureen, valikoi terhakoimmat varret ja ryhtyi kiskomaan. Kerättyään melko kasan, varas nosti varret kainaloonsa ja hävisi yöhön saalis mukanaan.

Tunnustan. Tuo varas olin minä. Rikostutkinnassa motiivikseni voidaan todeta raparperikateus - aidan takana kaikki on nimittäin suurempaa. Tuomiota langetettaessa voin ehkä vedota siihen lieventävään asianhaaraan, että asunnossa, jonka pihassa anastuksen kohteeksi joutunut raparperi kasvaa, ei tapahtumahetkellä asunut ketään. Jos tämä ei auta, joudun anomaan presidentiltä armahdusta tai ainakin pyydän viimeiseksi ateriakseni juuri tätä raparperipiirakkaa.

Kevään ensimmäisessä raparperipiirakassa on nimittäin sitä jotakin. Jotakin sellaista, joka voi jopa horjauttaa ihmisen kaidalta tieltä. Rikoksen viimeistelyssä turvauduin luottoreseptiin, joka on moneen otteeseen eri täytteillä testattu ja aina yhtä meheväksi todettu.

Raparperipiiras luottopohjalla

2,5dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
2dl piimää, kermaviiliä, jugurttia, rahkaa ym. ym.
1tl vaniljasokeria
1,5tl leivinjauhetta
1dl öljyä (rypsi- tai oliiviöljy sopivat)
1 kananmuna

Pinnalle: raparperipaloja tai esimerkiksi omenalohkoja, sokeria sekä halutessasi esim. kanelia

Sekoita kuivat aineet. Lisää öljy, kananmuna ja piimä (tai muu sellainen) ja sekoita tasaiseksi.
Kaada seos voideltuun piirakkavuokaan ja asettele taikinan pinnalla valitsemasi täyte. Sokeri (ja kaneli) ripotellaan valitun täytteen päälle.
Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Tämän piirakan taikinaan lisäsin tällä kertaa kardemummaa ja sopi kuulkaa raparperin kanssa oikein hyvin. Pinnalle ripottelin tavallisen sijasta fariinisokeria.


Ps. Alunperin olen saanut innoituksen tähän reseptiin täältä.

Muodonmuutoksia

Ensin oli tällainen pieni ja vaatimaton...

... mutta millainen kaunotar siitä muutamassa päivässä kasvoikaan!

Tätä nysää taas alkuun tuskin huomasikaan...

 ...mutta nyt paikalla on kokonainen kukkasmetsä!