Juvetsi eli kreikkalainen makaronilaatikko

Pääsiäisen pyhinä oli aikaa kokeilla sellaisia ruokalajeja, jotka olivat jääneet to do -listalle roikkumaan. Yksi näistä oli Makumatka Kreikkaan -ohjelmasta joskus muinoin bongaamani juvetsi. Juvetsi on lihapata, joka perinteisesti tehdään lampaanlihasta ja orsosta eli riisinjyvänmallisesta pastasta. Aikaa sitten olin jo ostanut pussin kyseistä pastalajiketta kaappiin juuri tätä varten. Lampaaseen taas en edes pääsiäisen kunniaksi raskinut koskea, kiitos opiskelijabudjetin, mutta tarjouksesta ostamani karjalanpaistiliha toimi erinomaisena korvikkeena. Ohjelmasta muistilapulle kirjoitettu reseptikin oli ehtinyt kadota jo monta kertaa, mutta ohjeita löytyi googlailemalla helposti. Niistä yhdistin ja sovelsin seuraavan oman näkemykseni:

Juvetsi
öljyä
800g karjalanpaistilihoja
2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
500g tomaattisosetta
1 kanelitanko
30g voita
oreganoa
suolaa & pippuria
8dl vettä

400g orsoa eli jyvämakaronia

Ruskista karjalanpaistilihat pannulla kahdessa erässä, pelkkä pintaväri riittää. Nosta lihat uunipataan odottamaan. Kuullota silputut sipulit ja valkosipulit öljyssä. Lisää tomaattimurska, mausteet ja voi pannulle ja anna seoksen kiehahtaa. Kaada kastike sitten lihojen sekaan pataan ja lisää sinne myös vesi. Nosta kannella peitetty pata uuniin n. 175 asteeseen kahdeksi tunniksi tai kunnes liha on kypsää ja mureaa.

Nosta pata uunista ja kaada sekaan jyväpasta. Voit lisätä hieman nestettä, jos on tarpeen. Laita pata takaisin uuniin ainakin puoleksi tunniksi tai kunnes pasta on imenyt nesteen ja kypsynyt. Tarjoillessa ruuan pinnalle voi ripotella hienoa juustoraastetta, vaikkapa parmesaania.


Meillä tämä ruoka teki kauppansa erinomaisesti - yhteistuumin sitä päädyttiin kuvailemaan kreikkalaisversioksi makaronilaatikosta. Ja vähän parempaa makaronilaatikkoa se onkin: pehmeäksi hautunut kokoliha rökittää jauhelihan mennen tullen ja jyvämakaronitkin vain sujahtelevat niin mukavasti kurkusta alas. Nam!

Gamla Stan

Museologian ainejärjestön matkassa suuntasin viikonlopuksi keväiseen Tukholmaan. Kamera oli kyllä matkassa, mutta mielenkiintoinen ohjelma ja hyvä seura veivät huomion niin, että kuvailu jäi sivuseikaksi. Vanhan kaupungin kujia en kuitenkaan voinut vastustaa. 

Täytyy sanoa, että olen jotenkin onnistunut sivuuttamaan Tukholman potentiaalisena matkakohteena - enkä ymmärrä miksi! Upea kaupunki, näin lähellä ja täynnä kiinnostavia museoita. No ehkä muitakin kohteita...

 Katsottavaa jäi joka tapauksessa vielä monen ekskursion täytteiksi.

Makeaa mahan täydeltä

Makeitakin herkkuja cokctail-tupareissa tarjoiltiin. Suklaassa uitetut viinirypäleet olivat hitti - niin yksinkertainen, mutta aivan loistavan herkullinen tarjottava. Tikutettuina myös erittäin kätevä: ei sotke ja helppo syödä. Muitakin suklaassa dipattuja hedelmiä olisin halunnut, mutta toteutus jäi puolitiehen ja oli tyydyttävä vaahtokarkkeihin. Ei sillä, etteivät nekin olisi maistuneet.

Dominokeksien halpisversiot uivat nekin valkosuklaassa ja saivat pintaansa mariannemurskaa. Nämä olivat mielestäni kauniita ja niissä yhdistyivät monet omista suosikkimauistani, mutta kovan keksin syöminen tikusta ei ollut ehkä kaikkein toimivin ratkaisu.

Sen sijaan pienet omenapiiraat, jotka syntyivät kaupan lehtitaikinasta, omenaviipaleista, sokerista ja kanelista, olivat erittäin onnistunut kokeilu. Helppoa, nopeaa ja hyvää - juuri sopivaa tilanteeseen, jossa tarjolle halutaan monenlaisia herkkuja ilman päiväkausia kestäviä valmisteluita.

Näiden lisäksi tarjolla oli mustikkamoussea ja suupaloiksi leikattua brownieta. Ja tietysti skumppaa ja vähän booliakin. Illan päätteeksi käytiin testaamassa uusi lähijuottola ja seuraavana aamuna sai nautiskella rääppiäisistä, joita jäi yli juuri sopiva määrä. Onnistuneet pippalot siis!

Rapucroissantit

Uuden kodin tupareita vietettiin cocktail party -teemalla ja tarjolla oli skumppaa ja kaikenlaista pikkupurtavaa. Yhdeksi suosikiksi nousivat raputäytteiset minicroissantit, jotka valmistuivatkin helposti kaupan purkkitaikinasta!

Minikokoiset rapucroissantit

Purkillinen valmista croissant-taikinaa säilyketölkissä

Täyte
katkarapuja pakasteesta
maustamatonta jugurttia
majoneesia
kevätsipulia
sitruunan mehua
suolaa ja pippuria

Silppua sulatetut kuorettomat katkaravut ja kevätsipuli. Sekoita joukkoon loput ainekset ja mausta seos. Avaa croissant-taikina tölkistä ja levitä pöydälle. Nipistele valmiiksi leikatut taikinakolmiot suorakaiteiksi ja leikkaa levyt sitten pieniksi neliöiksi. Aseta nokare täytettä jokaiselle neliölle ja taita kaksi vastakkaista kulmaa päällekäin. Purista taikina tiukasti kiinni. Paista croissant-tölkin ohjeen mukaan.

Rapuherkkujen lisäksi tarjolla oli vaikka mitä muutakin, ainakin hummusta ruisleivällä (kuvassa), kylmäsavulohta ja tuorejuustoa patongilla, kreikkalainen salaatti cocktail-tikuissa ja aurinkokuivattua tomaattia ja fetamoussea kurkkuviipaleilla, mutta nämä kaikki olivat jääkaapissa vieraiden tuloon saakka ja sitten ei enää ollutkaan aikaa valokuvaamiseen... Voin kuitenkin vakuuttaa, että hyvää oli!

Tupaantuliaistulppaanit

Muuttaminen. Yksi sana kertoo siitä kaiken ja se on stressi. Kaikki se selvittäminen, säätäminen ja siivoaminen. Rutiini auttaa silti tässäkin - viimeisimmällä kerralla alkoi jo muistaa, miten päin asiat piti laittaa ja minkä kokoiseen laatikkoon mikäkin, jotta mahtuu kaikken parhaiten.

Jokainen uusi koti on kuitenkin ollut kiva. Aina omalla tavallaan kivempi kuin edellinen. Siihen ajatukseen kannattaa keskittyä, eikä harmitella menneiden menettämistä. Ja kaikkein tärkeintä on se, että oma porukka on pysynyt koossa, vaikka kodit ovat vaihtuneet.

Kiitos upeista tupaantuliaiskukista ystäville!

Talven jälkiä

Aamulenkillä silmään sattui öisen pakkasen jälkiä - ohut kirkas kerros veden pinnalla. Mieleen tuli taannoinen vierailu Lasimuseossa ja sieltä otetut kuvat: vesi ja jää rinnakkain kuin kirkkailla hyllyillä seisoneet lasiesineet. Täytyy näyttää teillekin joskus.

Ei haittaisi vaikka nämä jäljet olisivat jo talven viimeiset.

Viha

Myönnettäköön, minut on aika helppo suututtaa. Olen varsin omanarvontuntoinen ja niuhokin. Siedän myös huonosti toisten riitelyä. Aggressioni on ennen kaikkea verbaalista, meillä viuhuu nyrkkien sijaan terävä kieli. Toissa viikolla suutuin kuitenkin huonosta kohtelusta niin, että vihaa oli purettava fyysisesti. Raivon aiheuttaja oli juuri sulkeutuneen puhelinlinjan toisessa päässä, joten iskun joutui ottamaan vastaan lähin seinä.

Tätä kuvatessa muistelin tilannetta. Onneksi vihan tunne on harvinainen vieras elämässäni.

Makrohaasteen aiheena tällä viikolla viha.

Opiksi tulevalle vuodelle

Note to self: Yllättävätkin asiat voivat olla kauniita.

Kuvassa Pierupilvi tiedekeskus Heurekassa.

Hyvää joulua!

Joulu tuo mukanaan ison ilon,

ehkäpä muutaman lisäkilon.

Vaan ei huolta nyt asiasta tästä,

jouluna nautitaan elämästä!

Ei menny niinku Strömsössä

Meidän porukka viettää joulun kaukana kotoa, sukulaisissa kiertäen. Joulu ilman tuttuja ihmisiä ei tunnu oikealta, mutta on siinä se huono puoli, etten itse oikein pääse koskaan laittamaan jouluruokia. Niinpä meillä on jo parina vuonna itsenäisyyspäivän tienoolla vietetty leikkijoulua: syödään niin että navat raikaa ja katsotaan jouluelokuvia.

Tänä vuonna halusin tehdä leikkijouluillalliselle täytekakun joulunajan klassikkokombosta: mariannekarkeista ja suklaasta. Yhdistelmää on monena vuonna toteutettu unelma-tyylisessä kääretortussa  jouluhalkomeiningillä. Nyt oli kuitenkin näpräysfiilis.

Jo alkuvaiheessa homma lähti luisumaan käsistä. Irtopohjavuoka alkoi vuotaa uunin pohjalle ja kärysi melkoisesti. Sammutin uunin siivoamisen ajaksi ja asetin vuoan paperoidulle uunipellille siinä toivossa, ettei koko kakku ehdi valua ulos, ennen kuin taikina alkaa kiinteytyä. Unohdin tietysti laittaa uunin takaisin päälle ja niinpä kakku seisoi hiljalleen kylmenevässä uunissa aika tovin ennen kuin huomasin mitään... Täytteen valmistus sujui sentään ilman sen kummempia ongelmia.

Kakku viipaleiksi, täyte väliin ja hyydytys jääkaapissa. Sitten oli vuorossa se jännä osuus: olin valinnut kakun päälle sokerikuorrutteen. Muistelin kyllä aikoinaan, kun tällaisia kaakkuja tuli väännettyä enemmän, kokeneeni sokerikuorrutteen hakalammaksi käsitellä kuin vanhan kunnon marsipaanin, mutta sehän nyt ei maistu hyvältä kenenkään suussa.

Tältä se sitten näytti. Ei mikään mestariteos ja melkoisesti paikkailtavaa. Yritin kyllä käyttää reilusti tomusokeria, mutta ehkä kuorrutetta olisi saanut olla enemmän - ei olisi tarvinnut kaulita niin ohueksi. Epäilemättä tavallisella nestemäisellä elintavikevärillä läträäminen ei sekään parantanut massan ominaisuuksia.

Kun lopputulos kerran oli mitä oli, niin annoin koristeluvaiheessakin mennä sitten täysillä. Ja otin kuvan siitä siistimmästä puolesta. Ei tullut joulupöydän kauneuskuningatarta tällä kertaa, mutta hyvältä se maistui!

Ei pelkää lintunen

Usein syksy on muutoksen aikaa, mutta tänä vuonna on ollut rauhallista. Mullistukset elettiin jo aiemmin kesällä ja nyt on jatkettu  hyväksi havaitulla linjalla. Yksi iso elämäntapahtuma mahtui kuitenkin lokakuulle.

Eräänä lehdettömänä lauantaina leviteltiin pöytiin valkoiset liinat ja aseteltiin servetit kahvikuppeihin, sytytettiin kynttilät ja leikattiin juustoleipä. Tuo päivä oli kääntöpiste monelle ihmiselle: poika sai nimen, isän ja äidin ensimmäinen lapsi kasteen, uunituoreet kummit saivat Tehtävän - ja minä olin yksi heistä. En ole uskonnollinen ihminen, mutta aina välillä havahdun siihen, kun Jumalan kämmenellä soi korvissani.

Valokuvatorstain 301. haaste: kääntöpiste.

Rakkauspeiton kaava

Taannoin lupailin, että saattaisin piirtää kaavan rakkaspeitolle, jonka ohje on saatavissa vain englanniksi. Sitten huomasin, että joku on jo tehnyt sen - paljon pätevämmin kuin itse olisin ikinä osannut. 

Tässä se on. Kuva on tanskalaisesta blogista, josta peiton ohje löytyy tanskankielellä. Kaavassa tekstit ovat myös englanniksi, mutta jos kaavoja ylipäätään ymmärtää, osaa niitä lukea kielestä riippumatta. Blogista sen sijaan löytyy kuvasarja, josta voi olla apua myös kieltä taitamattomalle.

Kuvan lisäksi kyseisestä blogista löytyy hyödyllinen neuvo peiton koon muunteluun. Jos haluat 20 kokonaista sydäntä peittoosi, virkkaa aloitusketjuun 7 kertaa 20 plus 8 silmukkaa. Kokoa voi siis muunnella seuraavalla kaavalla: 

7 x (haluamasi sydänten lukumäärä) + 8 silmukkaa = aloitusketjun silmukkamäärä.

Tämän lisäksi tarvitsee tietää ainoastaan, että tarkoitus on toistaa kaavan rivejä 3-5, kunnes peitto on halutun kokoinen ja päättää peitto riviin 4. Sitten voi vielä lisätä haluamansalaisen reunuksen (minun tapauksessani kierros valkoisia ja punaisia kiinteitä silmukoita ja lopuksi vielä kierros punaisia piilosilmukoita) ja voilà - rakkauspeitto on valmis suojelemaan sinua maailmalta.

Popsi popsi porkkanaa...

Niistä oman sadon porkkanoista, joita ei koiran kanssa syöty suoraan penkistä, tein porkkanamuffineita soveltaen vanhaa, hyväksi todettua reseptiä. Näistä tuli aivan loistavia. Ja vaikka Supermiehen ensireaktio olikin: "Yäk porkkanaa!", suostui jopa hän ankaran taivuttelun päätteeksi kokeilemaan. "Nämähän maistuu ihan piparille..."

Mausteiset porkkanamuffinit
5dl vehnäjauhoja
1rkl leivinjauhetta
3dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1tl kanelia
1tl muskottipähkinää
1tl neilikkaa
1/2tl inkivääriä

3 munaa
1 1/2dl maustamatonta jugurttia
150g voita sulatettuna
1dl haluamaasi nestettä (esim. maito, mehu tai vesi)


Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon munat, jugurtti, sula voi ja neste. Sekoita hyvin.
Annostele taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Kuura

Syksy on saapunut puutarhaan.

Ihastus

Yksi uuden  puutarhani vanhoista asukeista on tämä mystinen kaunotar. Selailtuani nettiä aikani päättelin, että ihastukseni kantaa nimeä harmaamalvikki.

Saatan tosin olla väärässäkin - malvoja ja malvikkeja tuntuu olevan niin monenlaisia ja nimiä kaiken päälle moninkertainen määrä.

Malvikki joka tapauksessa kasvoi tuuheana ja runsaan metrin korkuisena ilman minkäänlaista hoitoa juuri kukkapenkin reunan ulkopuolella, nurmikon ja terassilaudoituksen välissä ja kukki runsaasti koko kesän. Ilmeisesti kyseessä onkin kestävä ja vähään tyytyvä perinteinen perenna - siis kukka minun makuuni.

Siirtäisin kaunottaren mielelläni kukkapenkkiin, mutta malvikkini kasvaa sellaisessa paikassa, ettei operaatiosta tule mitään. Keräsin sitten tänään sen siemeniä talteen, jotta voin keväällä yrittää kasvattamista - penkin reunojen sisäpuolella. Ja jos tämä suunnitelma menee mönkään, jää minulle kuitenkin alkuperäinen ihastukseni, sillä ei sen erikoisesta kasvupaikasta haittaakaan ole.

Haaveideni Kanada

Minä haaveilen matkustamisesta jatkuvasti. Koko ajan. Hyviä matkailuohjelmia sen sijaan tulee televisiosta harmillisen vähän, varsinkin minun kannaltani, joka on melko tyytyväinen jo pelkästään saadessaan inspiraatiota haaveilleen. YLE Femman sarja Toisaalla - Ihmemaa Kanada tarjoaa tukuittain ainesta unelmointiin eikä pelkästään siksi, että kohteena on yksi pitkäaikaisista ihastuksistani maailman maiden joukossa. Olin tietysti myyty viimeistään siinä vaiheessa, kun näin sarjan kakkosjakson vierailevan tähden - bernipennun nimeltään Hudson.

Ihmemaa Kanada tulee keskiviikkoisin kahdeksalta Yle Fem-kanavalta, mutta niille kaltaisilleni, jotka eivät kykene elämään yhdenkään televisioaikataulun mukaan, laitan tähän linkin Areenaan.
Kaiken muun hyvän lisäksi, ohjelma on juuri sopivan mittainen katsottavaksi ruokatauolla graduntyöstämisen lomassa. Suosittelen.

Oranssit

Puutarhassani oli tänä kesänä aika paljon vahvoja oranssin sävyjä, mikä oli puhdasta sattumaa. Itse olisin tapuvainen valitsemaan viileämpiä violetin, sinisen, pinkin ja valkoisen sävyjä. Ei silti käy kiistäminen - kauniisti nämäkin loistivat auringonpaisteessa. Tiikerililja ja unikko löytyivät entisten asukkaiden rakentamista kukkapenkeistä voikukkien ja vesiheinän alta.

Unikot tuovat aina mieleen oman mummuni ja hänen mahtavan unikkopenkkinsä keltaisen kesämökin ikkunan alla. Kaupunkikodissaan mummulla on sängyn päällä maalaus oransseista unikoista ja lapsena kuvittelin, kuinka taiteilija oli käynyt mökillä ottamassa mallia kukista.

 Samettiruusut puolestaan sain puutarhakurssilta, jolle osallistuin toukokuussa. Ylijääneitä kukkasia sai viedä kotiinsa ja minulle kelpasivat nämäkin, vaikka monet tuntuvat niitä väheksyvän. Enpä vielä tuolloin arvannut, kuinka sopivaan seuraan ne kesän myötä päätyisivät.

Puutarhan balleriina

Kun me toukokuun lopulla muutettiin, sain uuden kodin lisäksi uuden pihan. Tätä kehtaa jo ainakin mielessään kutsua puutarhaksikin, sillä siellä kasvoi jo valmiiksi muutamia hyvinvoivia kasveja. Ensimmäisenä tunnistin pionin.

Tämä alkukesän ehdoton kuningatar on varsin kuvauksellinen ja seurasinkin innolla sen kukintaa kameran kanssa. Kuvatessani mieleeni nousi kerta toisensa jälkeen kuva herkästä prima ballerinasta muhkeassa kimaltelevassa hameessaan. Pionissa on ehdottomasti jotain samaa.

Olen aina pitänyt pioneista ja erityisen tyytyväinen olen oman pihani yksilöön, joka seisoo tuuheana puskana ilman tukea ja kukki varsin anteliaasti ensimmäisenä yhteisenä kesänämme. Naapurin mummo kertoi, että edellisenä vuonna kukat olivat olleet aivan puhtaan valkoiset ja sitä edeltävänä kesänä voimakkaamman vaaleanpunaiset. Jo nyt odotan mielenkiinnolla, minkä värisiä kukkia ensi kesänä saadaan.