Punaposket

Reunalanperälän pikkuomput olivat pysyneet puussa. Nyt ne ainakin on ihan joulupalloja!

Näiden kuvien myötä Loisteliasta Uutta Vuotta kaikille!

Coquito - joulujuoma

Aattoiltana meillä nautiskeltiin juomaa, joka kuuluu ilmeisesti Puerto Ricon jouluperinteisiin. Voin kertoa, että hyvin sopi Suomenkin oloihin. Tätä voisi hyvin nautiskella myös uutta vuotta vastaanottaessa, jos nimittäin ei ole kurkkuaan myöten täynnä kaikkia joulumausteita. Vaikka kookosmaito tuo kyllä sen verran eksotiikkaa, ettei oikeastaan haittaa vaikka olisikin... Alkuperäisohje löytyi täältä. Tässä suomalaistettu sekä suunnilleen puolitettu versio. Riitti mukavasti lämmittämään kahden nautiskelijan poskia.

Coquito eli kookoksinen joulujuoma

1 tlk kookosmaitoa
1/2 tlk kondensoitua maitoa
1tl kanelia
ripaus muskottipähkinää ja neilikkaa
1dl vaaleaa rommia

Sekoita kaikki ainekset. Tosi tehokkaasti. Mutta et välttämättä tarvitse mitään blenderiä, kyllä ihan vispiläkin riitti. Älä hämäänny kookosmaidon koostumuksesta, kaikki jankit ja vedet vaan mukaan! Makua voi säätää mieleisekseen - lisäämällä kondensoitua maitoa saat lisää makeutta ja lisäämällä rommia saat, no, lisää alkoholia. Viilennä kylmäksi ja tarjoile! Jos säilöt jääkaapissa, niin sopii vähän hämmentää välissä.

Kätten töitä

Viime vuonna puoli sukua sai lahjaksi tossut, tänä vuonna oli siis keksittävä jotain muuta. Violetti pipo kääriytyi äidin pakettiin. Ohje löytyy täältä. Muistaakseni melkein jopa noudatin sitä. Kolme pikkutupsuakin oli jo työnalla, mutta käytännössä ne ei mun versiossa sitten näyttäneetkään niin hyvältä... Päädyin yhteen isoon. Lanka joku Novitan muinainen merkki, jota olin pantannut ihanan värinsä vuoksi laatikossa jo vuosikausia.

Kilppariheijastimia lähti liikkeelle pari. Inspiraation sain täältä, mutta se ohjeiden seuraaminen... Ja silmät piti ehdottomasti konnalle saada! Kukkien ohje samalta tekijältä. Niitä valmistui useampia.

Tämä pipo on samanlainen kuin se, jonka lähetin isälleni isänpäiväksi, mutta josta en ehtinyt ottaa kuvaa, kun sillä oli niin kiire postiin. Pikkusisko oli ihastunut isän lakkiin ja meinannut nyysiä sen itselleen. Tein sitten tyttöselle oman, väritoiveiden mukaan, ettei tartte tappelemaan alkaa! Mallia otin täältä. Toivottavasti sattui sävyt kohdilleen!

Puolikas isoäidin neliö-huivi

Virkkausvillitys oli taas joulunalusaikaan kuumimmillaan. Lahjaksi valmistui hartiahuivi Supermiehen äidille. Puolikas isöäidin neliö oli hauska ja helppo, mutta lopputulos hieno. Lyhyemmille sivulle pyöräytin nirkkoreunuksen koristeeksi, pitkän sivun reunustin kiinteillä silmukoilla. Lankana se perus seiskaveikka. Tästä tuli niin hieno, että haluan itselleni samanlaisen, tosin kaulahuiviksi.
 
Ps. Kirjoittelin huiville ohjeen tänne.

Syyskuvia

 

Minuun on tänä syksynä iskenyt mieletön himo kuvata sammalia. Ihan tosi! Kuvakansiot on pullollaan kaikenmaailman mättäitä... Niin että laitetaan nyt esillekin sitten.

Ja lopuksi todistusaineistoa, ettei syksy ole pelkästään harmaa. Reunalanperälään oli jo hankittu kanervat talven varalle. Olis niin kiva tuohon parvekkeellekin... Vaikka eipä niitä sieltä kukaan näe, taidan säästää ja ostaa itselleni jouluksi talon täyteen hyasintteja.

Omenoita vai joulupalloja?

Katsokaa tätä upeaa puuta! Ihana! Se on iänkaikkisen vanha koristeomenapuu, joka kasvaa lapsuudenkotini Reunalanperälä pihassa. Puuvanhus on hyvin oikullinen, toisena vuonna siihen tulee kolme kukkaa ja yksi omena, kun taas jonakin toisena se on ensin valkoisten kukkien ja huumaavan ampiaisensurinan peittämä ja sitten se näyttää tältä!

Pikkuomenat ovat reilun kirsikan kokoisia ja herkullisesta väristään huolimatta syömäkelvottomia. Koristeita siis ja kirkkaan sinistä taivasta vasten ne näyttävätkin upeilta. Jos minulla olisi oma piha...

Syntinen suklaakakku ja vieläkin syntisempi Amarulavaahto

Allekirjoittanut juhlistaa syntymäänsä vuosittain näin syksyllä ja se jos mikä, on loistava syy syödä. Etenkin herkkuja. Tänä vuonna aioin kiskoa vaivannäköni tulokset naamaani ihan keskenäni, korkeintaan suoden pienet maistijaiset Supermiehelle. Siksi listalla oli suklaata. Minttusuklaata. Jaan kakkuni teidän kanssanne näin virtuaalisesti yksistään siitä syystä, että viimevuotista luomustani käsittelevä kirjoitus on yhä edelleen blogihistoriani suosituin postaus.

Piti siis olla hyvää ja syntistä, kun se kerrankin oli sallittua. Hakukoneen avustuksella päädyin tänne, mistä löytyikin täsmälleen kriteerejäni vastaava leivonnainen. Pitäydyin ohjeessa muutoin, paitsi että minun 200g hyvälaatuista tummaa suklaatani koostui jotakuinkin puoliksi mintulla maustetusta tummasta suklaasta. Vaikka saattoi sitä livahtaa vähän enemmänkin...

Lisukkeeksi olisi tietysti sopinut esimerkiksi ihan vanilijajäätelö tai joku marjasoossi. Mutta kun synnin tielle oltiin kerran lähdetty, niin päädyin johonkin vähän hurjempaan. Vatkasin kerman oikein paksuksi ja lurautin sekaan mojovan tujauksen Amarula kermalikööriä, jota sattui kaapista löytymään (Tämä täti sattuu olemaan heikkona kermalikööreihin...). Ja voi taivas, nämä kaksi täydensivät toisiaan loistavasti! Varsinainen match made in heaven.

Mökillä

Lapsena käytiin Mökillä. Muitakin kesänviettopaikkoja saattoi olla ja myöhemmin niitä tuli ja meni useitakin. Tätä nykyä ei ole ollenkaan itsestään selvää, mistä mökistä milloinkin puhutaan, mutta lapsena oli. Silloin oli Mökki.
Viime kesän aikana kävin Mökillä muutaman kerran ja olin hämmästynyt millaisia haikeuden ja nostalgian tunteita nuo retket herättivät. Niinpä päätin yrittää 'ikuistaa' muutamia Mökille ominaisia piirteitä siltä varalta, että lapsuudenmaisemat jonain päivänä muuttuvat saavuttamattomiksi. Vielä jäi monta kuvaa ottamatta, mutta ehkäpä kesä tulee myös ensi vuonna.

Mökillä on mäenrinteessä portaat, jotka johtavat varsinaiselta mökkirakennukselta rantaan. Niiden alla kasvaa ketunleipiä (tunnetaan myös käenkaalina), joita sieltä lapsena syötiin. Noihin aikoihin askelmien kulkeminen tuntui usein liian hitaalta ja portaiden vieressä kulkikin ennen polku, jonka innokkaat lapsenjalat olivat tallanneet.

Aikoinaan Mökillä asui Mummu. Tarkemmin ottaen Mummu saapui mökille aikaisin keväällä ja palasi takaisin kaupunkiasuntoonsa (joka muuten myös olisi ikuistamisen arvoinen) ilmojen syksyllä käydessä viileiksi. Mummu oli innokas puutarhuri ja lapsuudessani Mökillä lainehtivat rehevät kukkapellot. Nykyään Mummu pysyttelee kaupungissa, sillä ikä on vienyt voimat, eikä puutarhakaan enää yllä entiseen kukoistukseensa.

Mummu ei ole niitä isoäitejä jotka hemmottelevat lapsenlapsensa piloille, Mummu nääs uskoi, että hemmottelu on ansaittava. Hän laittoi meidät kitkemään kukkapenkkejä tai kantamaan halkoja pirttiin ja palkinnoksi saimme kovia, laivalta tuotuja hedelmäkarkkeja metallirasiasta tai oman kasvihuoneen tomaatteja sokerin kanssa. Mummu kutsuu meitä yhä penskoiksi ja minä edelleenkin pidän molempia edellä mainituista suurena herkkuna.

Meidän Mökki ei ole punainen vaan keltainen. Aikoinaan sen ikkunan alla kasvoi punaisia unikkoja. Toinen kukka, jonka erityisesti liitän Mökkiin on Kaunokainen eli Bellis. Ne tahtoivat levitä kukkapenkin laidasta nurmikäytävälle, mutta silloinkaan niiden päälle ei Mummun mukaan saanut astua.

Mummu tietää valtavasi erilaisista kasveista ja kertoo tarinaa, jonka mukaan jo polvenkorkuisena kuljin hänen perässään ympäri pihaa luetellen kasvien nimiä. Valitettavasti suurin osa tuosta tiedosta on päästäni kadonnut, mutta ihailen edelleen Mummun puutarhaa ja vielä rapistuneenakin se tuo mieleeni paljon muistoja.

Tärkeä osa Mökillä olemista ovat erilaiset työt ja tehtävät, joita täytyy tehdä. Nämä erittäin tärkeät hommat vaativat luonnollisesti monenlaista välinettä ja tavaraa. Mökillä säilötäänkin paljon kaikenlaista romua. Lapselle nämä romut tarjosivat loputtoman määrän materiaalia leikkeihin.

Toki Mökillä on myös oikeita leluja. Kuten tämä punainen laiva saunan ikkunalla. Mökillä olevat lelut ovat saaneet kokea erityisen paljon rakkautta, koska edellisten kasvettua liian isoiksi, on aina löytynyt uusia käsiä niitä leikittämään.

Myös tämä muki on saunan ikkunalla. Se on muisto niiltä ajoilta, kun ei vielä jatkuvasti pelätty pöpötartuntaa. Muki on juomista varten ja sen alapuolella seinässä on hana, josta vesi tulee saunaan. Aikoinaan siitä joivat kylpyreissullaan kaikki. Vanhojen aikojen kunniaksi uhmasin minäkin bakteerihysteriaa ja nautin löylyssä mukillisen kylmänraikasta kaivovettä.

Kesäpiirakka

Pakkasissa on yksi erittäin hyvä puoli, nimittäin lähes takuuvarma auringonpaiste. Erinäiset seikat, luultavasti juuri päivän piteneminen ja valon määrän lisääntyminen, käynnistivät tässäkin pienessä pääkopassa prosessin, jonka seurauksena aloin pohtia tarkemmin tulevaa kesää. Luvassa on töitä ja matkustelua, mutta todennäköisesti ei kukkia parvekkeelle. Nyyh.

Kesä piti sitten saada kielellekin. Letut mansikkahillolla on takuuvarma tie kesään missä ja milloin vain, mutta nyt teki mieli raparperia. (Ei sillä, etteikö niitä lettujakin olisi tullut tässä kiskottua nassuun, kertaan jos toiseenkin...) Mansikkaraparperipiirakkaa, vaniljakastikkeeseen hukutettuna. Erinomaisen helppo, pehmeä ja mehevä pohja on sama kuin tässä piiraassa, alunperin täältä bongattu.Tällä kertaa piimän korvikkeena rahkaa ja liraus maitoa. Öljyäkään ei tainnut olla, joten voisulaa tilalle. Päälle heittelin Supermiehen mummolan pihasta viime kesänä kiskottuja, ranteenpaksuisia raparperin varsia (paloina tietenkin) ja mansikoita sokeriripsauksen kera. Kyllä maistui ihan auringolle.

Valkoisia unelmia

Hetken mielijohde nämäkin. Tarjouksessa olleita karhunvatukoita kaupasta, jämäpaloista tehtyjä minipiiraspohjia pakastimesta ja jotain vielä... Marenkia. Munia ja sokeria löytyy (melkein) aina.

 Marjojen sekaan laitoin vähän mansikka-vadelmahilloa, jota myös sattui olemaan kaapissa. Viitsin jopa kaivaa pursotinpussin esiin kuorrutusta varten, mikä esteettiseltä kannalta olikin sen arvoista!

Vaahtoa jäi yli vaikka millä mitalla, joten pursottelin lopusta pellille pikku marenkeja. Tulipahan kokeiltua näitä näin ihan omillaankin. Enää näistä herkuista ei tosin ole jäljellä muruakaan...

Villitys jatkuu

Langat lentelee ja koukku suihkii siis edelleenkin, vaikka töiden loppuminen ja opiskelun alkaminen onkin hieman vähentänyt sitä intensiteettiä, jolla homma etenee. En sitten kyennyt vastustamaan torkkupeiton kutsua, kuva itsestä sohvalla köllöttelemässä lämpimän peiton alla, pakkaslenkin jälkeen oli liian houkutteleva...

Myös aaltoilevaa kuviota oli pakko päästä kokeilemaan ja se onkin osoittautunut varsin toimivaksi - helppo ja hieno yhtä aikaa! Kätevästi syntyy telkkarin ääressä. Peitolla on leveyttä lähes 140cm ja lankana ihan perus 7Veljestä.
Kuten tarkkaavaisimmat lukijat voivat huomata, eräs linssilude työnsi takamuksensa välittömästi eteen, kun yritin saada kuvaa tekeleestäni. Lankakerät sentään saavat olla suhteellisen rauhassa. Koira-allergiselle peitto ei tosin sovi, sen verran tehokkaasti karvat imeytyvät lattioilta langan matkaan.

Vielä tulee aika monta iltaa töllön ääressä, ennen kuin on valmista. Niinpä superlämmin unelmani onkin ehkä sopivasti kasassa ensi kesäksi. Vaikka juhannuksenahan on aina tunnetusti kylmä ja vettä sataa, niin että tiedä vaikka tulisi tarpeeseen.

Iltapalaa savolaishengessä

Usein kaupassa käydessä pysähdyn kuolaamaan kalatiskin kohdalla. Tässä päivänä eräänä lähimarkettimme tiskillä oli tarjolla muikkuja kohtuuhintaan - kiusaus, jota en voinut vastustaa. Koska kokemukseni näissä asioissa ei ole kovinkaan suuri, vastasin myyjän kysyessä tarvitsemaani määrää yksinkertaisesti syöjiä olevan kaksi. Täti kuopaisi kaloja paperille kunnon kourallisen ja minä mutisin varovasti, että kyllä tuo ainakin riittää...

Muutaman paistettuja muikkuja ja muussia-erän jälkeen tulikin sitten ajankohtaiseksi miettiä, mitä muuta muikuille voi tehdä. Kukko oli tietysti ensimmäisenä mielessä, joskin epäilin viitsisinkö paneutua taikinaan vääntämiseen ja tuntien paistamiseen. Onneksi on internet. 

Pikamuikkukukot ovat vastaus jokaisen uusavuttoman ulkosavolaisen kaipuuseen ja kelpaavat varmasti  muillekin tallaajille, joiden lapsuuden makupalettiin kyseinen kulttuuriruoka on oleellisena osana kuulunut. (Itse kuulun siis viimeksi mainittuihin. Ihan selvyyden vuoksi.) Kaikessa yksinkertaisuudessaan resepti kuuluu näin:

Pikamuikkukukot

Otetaan ruispala, jonka molemmille puoliskoille asetellaan pekoniviipaleet. Sitten pohjapuoliskolle asetellaan muikkuja - itse koin, että kuusi kappaletta per leipä on optimimäärä. Yläpuolisko nostetaan kanneksi ja koko komeus kääritään folioon. Paistetaan 175 asteessa tunnista puoleentoista. Nautitaan reilun voin kera.

Jos leipiä tulee enemmän kuin kerralla jaksat syödä (luultavasti parhaimmillaan hetilämpimänä), voit heittää valmiit foliokääröt pakastimeen ja nostaa sieltä suoraan uuniin. Leivät sulavat kätevästi sillä aikaa, kun uuni lämpiää. Testattu on ja toimii. Suosittelen!

Alunperin bongasin reseptin täältä. Kiitän!

Virkkausvimma

Pikkusiskolle pinkkiä

Se iski minuun joulun alla. Tai oikeastaan kaikki alkoi siitä jokasyksyisestä käsityöinnostuksesta, joka nimensä mukaan iskee joka vuosi samaan aikaan, siinä säiden sopivasti viilentyessä. Sitä alkaa tuntumaan, että olisipa kiva tehdä itse jotain ja jalat kuin itsestään suuntaavat lankahyllylle...

Itselle helmiäistä

Ensin oli kaulaliina, sitten toinen ja sen jälkeen vielä pipo. Olin koukussa. Virkkauskoukussa. Kun vielä töissä oli niin julmetusti aikaa, jolloin oli vain pakko istua, odottamassa... Lopulta ajattelin, että voisin etsiä ohjeen, jolla saisi aikaiseksi jotain, jota joku voisi oikeastikin käyttää. Tossut vaikuttivat riittävän helpoilta, nopeilta ja yksinkertaisilta.

Äitille joulun värejä

Tulihan niitäkin muutamat harjoitusversiot tehtyä. Minulla on taipumus tehdä kaikesta ensin holtittoman suurta... ja sitten aivan liian pientä. Perinteisellä tee-pura-tee-pura-tekniikalla mentiin, kunnes käsissä oli jotain omaa mieltä tyydyttävää. Luonnollisestikaan ohjeissa ei voinut pitäytyä, vaan tuli yhtä jos toistakin tarvetta soveltaa. Mikä tietysti lisäsi myös purkamisen tarvetta.

Mummulle kukkasia

Kirpputorin nappilaatikoilla vietin varmasti vähintään tunnin, pengoin oikein urakalla... Yhtä äkkiä nappeja alkoi löytyä myös melkein kaikista muistakin liikkeistä, joissa liikuin! Ja sitä pääteltävien langanpätkien määrää... Sitähän ei missään nimessä voi tehdä sitä mukaa kun työssä edistyy, päättelyä siis. Pitää varata kerralla mielellään kunnon kasa muuten täysin valmiita töitä ja sitten vasta ryhtyä tähän varsin mieltäylentävään puuhaan.

Ja kuusikulmioita Supermiehen siskolle!

Tossua tossun perään... Eikä tässä ole edes kaikki. Valitsin julkaistaviksi vain niitä tossuja, jotka päätyivät joululahjoiksi. Enkä edes ihan jokaista niistä. Kolmessa ensimmäisessä kuvassa olevat tossut tein jotakuinkin tällä ohjeella. (Oma prosessinsa tuossa käännöstyössäkin...) Kahdet viimeiset puolestaan perustuvat kirjasta Virkkaus. Vanha konsti, uudet mallit löytyviin ohjeisiin. Ihan kiva kirja muutenkin. Seuraavaksi kädet syyhyäisivät torkkupeiton perään. Kunhan en vain olisi haukkaamassa liian suurta palaa...

ps. Lisättäköön oikeudenmukaisuuden nimissä tähän vielä, että alkuperäisen inspiraation noihin balleriinatossuihin sain täältä.