keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Viha


Myönnettäköön, minut on aika helppo suututtaa. Olen varsin omanarvontuntoinen ja niuhokin. Siedän myös huonosti toisten riitelyä. Aggressioni on ennen kaikkea verbaalista, meillä viuhuu nyrkkien sijaan terävä kieli. Toissa viikolla suutuin kuitenkin huonosta kohtelusta niin, että vihaa oli purettava fyysisesti. Raivon aiheuttaja oli juuri sulkeutuneen puhelinlinjan toisessa päässä, joten iskun joutui ottamaan vastaan lähin seinä.

Tätä kuvatessa muistelin tilannetta. Onneksi vihan tunne on harvinainen vieras elämässäni.

Makrohaasteen aiheena tällä viikolla viha.

10 kommenttia:

  1. Vihaan on myös positiivisia purkauskeinoja, kuten valokuvata ja eheytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset: toiset lähtee juoksulenkille ja toiset siivoaa raivokkaasti. En ole juurikaan pohtinut itselleni sopivaa positiivista tapaa purkaa vihaa - ehkä koska sitä on tarvinnut käsitellä niin harvoin?

      Poista
  2. Onneksi tuo toinen ei ollut lähellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen onnensa kieltämättä! :D Tosin en voi kuvitella, että olisin oikeasti purkanut vihaani toiseen ihmiseen fyysisin keinoin.

      Poista
  3. Vihan purkaminen vaikka seinään on hyvä tapa poistaa ikävä asia mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi iskussani on olemattomat voimat, luulen että reikä seinässä olisi pitemmän päälle harmittanut vielä suuttumuksen aiheuttajaakin enemmän!

      Poista
  4. Toivottavasti ei tarvii usein käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen vihan fyysinen purkaus oli kyllä itselleni todella harvinainen kokemus. Joskus tulee vastaan niitäkin hetkiä, onneksi ei usein!

      Poista