Juvetsi eli kreikkalainen makaronilaatikko

Pääsiäisen pyhinä oli aikaa kokeilla sellaisia ruokalajeja, jotka olivat jääneet to do -listalle roikkumaan. Yksi näistä oli Makumatka Kreikkaan -ohjelmasta joskus muinoin bongaamani juvetsi. Juvetsi on lihapata, joka perinteisesti tehdään lampaanlihasta ja orsosta eli riisinjyvänmallisesta pastasta. Aikaa sitten olin jo ostanut pussin kyseistä pastalajiketta kaappiin juuri tätä varten. Lampaaseen taas en edes pääsiäisen kunniaksi raskinut koskea, kiitos opiskelijabudjetin, mutta tarjouksesta ostamani karjalanpaistiliha toimi erinomaisena korvikkeena. Ohjelmasta muistilapulle kirjoitettu reseptikin oli ehtinyt kadota jo monta kertaa, mutta ohjeita löytyi googlailemalla helposti. Niistä yhdistin ja sovelsin seuraavan oman näkemykseni:

Juvetsi
öljyä
800g karjalanpaistilihoja
2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
500g tomaattisosetta
1 kanelitanko
30g voita
oreganoa
suolaa & pippuria
8dl vettä

400g orsoa eli jyvämakaronia

Ruskista karjalanpaistilihat pannulla kahdessa erässä, pelkkä pintaväri riittää. Nosta lihat uunipataan odottamaan. Kuullota silputut sipulit ja valkosipulit öljyssä. Lisää tomaattimurska, mausteet ja voi pannulle ja anna seoksen kiehahtaa. Kaada kastike sitten lihojen sekaan pataan ja lisää sinne myös vesi. Nosta kannella peitetty pata uuniin n. 175 asteeseen kahdeksi tunniksi tai kunnes liha on kypsää ja mureaa.

Nosta pata uunista ja kaada sekaan jyväpasta. Voit lisätä hieman nestettä, jos on tarpeen. Laita pata takaisin uuniin ainakin puoleksi tunniksi tai kunnes pasta on imenyt nesteen ja kypsynyt. Tarjoillessa ruuan pinnalle voi ripotella hienoa juustoraastetta, vaikkapa parmesaania.


Meillä tämä ruoka teki kauppansa erinomaisesti - yhteistuumin sitä päädyttiin kuvailemaan kreikkalaisversioksi makaronilaatikosta. Ja vähän parempaa makaronilaatikkoa se onkin: pehmeäksi hautunut kokoliha rökittää jauhelihan mennen tullen ja jyvämakaronitkin vain sujahtelevat niin mukavasti kurkusta alas. Nam!

Gamla Stan

Museologian ainejärjestön matkassa suuntasin viikonlopuksi keväiseen Tukholmaan. Kamera oli kyllä matkassa, mutta mielenkiintoinen ohjelma ja hyvä seura veivät huomion niin, että kuvailu jäi sivuseikaksi. Vanhan kaupungin kujia en kuitenkaan voinut vastustaa. 

Täytyy sanoa, että olen jotenkin onnistunut sivuuttamaan Tukholman potentiaalisena matkakohteena - enkä ymmärrä miksi! Upea kaupunki, näin lähellä ja täynnä kiinnostavia museoita. No ehkä muitakin kohteita...

 Katsottavaa jäi joka tapauksessa vielä monen ekskursion täytteiksi.

Makeaa mahan täydeltä

Makeitakin herkkuja cokctail-tupareissa tarjoiltiin. Suklaassa uitetut viinirypäleet olivat hitti - niin yksinkertainen, mutta aivan loistavan herkullinen tarjottava. Tikutettuina myös erittäin kätevä: ei sotke ja helppo syödä. Muitakin suklaassa dipattuja hedelmiä olisin halunnut, mutta toteutus jäi puolitiehen ja oli tyydyttävä vaahtokarkkeihin. Ei sillä, etteivät nekin olisi maistuneet.

Dominokeksien halpisversiot uivat nekin valkosuklaassa ja saivat pintaansa mariannemurskaa. Nämä olivat mielestäni kauniita ja niissä yhdistyivät monet omista suosikkimauistani, mutta kovan keksin syöminen tikusta ei ollut ehkä kaikkein toimivin ratkaisu.

Sen sijaan pienet omenapiiraat, jotka syntyivät kaupan lehtitaikinasta, omenaviipaleista, sokerista ja kanelista, olivat erittäin onnistunut kokeilu. Helppoa, nopeaa ja hyvää - juuri sopivaa tilanteeseen, jossa tarjolle halutaan monenlaisia herkkuja ilman päiväkausia kestäviä valmisteluita.

Näiden lisäksi tarjolla oli mustikkamoussea ja suupaloiksi leikattua brownieta. Ja tietysti skumppaa ja vähän booliakin. Illan päätteeksi käytiin testaamassa uusi lähijuottola ja seuraavana aamuna sai nautiskella rääppiäisistä, joita jäi yli juuri sopiva määrä. Onnistuneet pippalot siis!

Rapucroissantit

Uuden kodin tupareita vietettiin cocktail party -teemalla ja tarjolla oli skumppaa ja kaikenlaista pikkupurtavaa. Yhdeksi suosikiksi nousivat raputäytteiset minicroissantit, jotka valmistuivatkin helposti kaupan purkkitaikinasta!

Minikokoiset rapucroissantit

Purkillinen valmista croissant-taikinaa säilyketölkissä

Täyte
katkarapuja pakasteesta
maustamatonta jugurttia
majoneesia
kevätsipulia
sitruunan mehua
suolaa ja pippuria

Silppua sulatetut kuorettomat katkaravut ja kevätsipuli. Sekoita joukkoon loput ainekset ja mausta seos. Avaa croissant-taikina tölkistä ja levitä pöydälle. Nipistele valmiiksi leikatut taikinakolmiot suorakaiteiksi ja leikkaa levyt sitten pieniksi neliöiksi. Aseta nokare täytettä jokaiselle neliölle ja taita kaksi vastakkaista kulmaa päällekäin. Purista taikina tiukasti kiinni. Paista croissant-tölkin ohjeen mukaan.

Rapuherkkujen lisäksi tarjolla oli vaikka mitä muutakin, ainakin hummusta ruisleivällä (kuvassa), kylmäsavulohta ja tuorejuustoa patongilla, kreikkalainen salaatti cocktail-tikuissa ja aurinkokuivattua tomaattia ja fetamoussea kurkkuviipaleilla, mutta nämä kaikki olivat jääkaapissa vieraiden tuloon saakka ja sitten ei enää ollutkaan aikaa valokuvaamiseen... Voin kuitenkin vakuuttaa, että hyvää oli!

Tupaantuliaistulppaanit

Muuttaminen. Yksi sana kertoo siitä kaiken ja se on stressi. Kaikki se selvittäminen, säätäminen ja siivoaminen. Rutiini auttaa silti tässäkin - viimeisimmällä kerralla alkoi jo muistaa, miten päin asiat piti laittaa ja minkä kokoiseen laatikkoon mikäkin, jotta mahtuu kaikken parhaiten.

Jokainen uusi koti on kuitenkin ollut kiva. Aina omalla tavallaan kivempi kuin edellinen. Siihen ajatukseen kannattaa keskittyä, eikä harmitella menneiden menettämistä. Ja kaikkein tärkeintä on se, että oma porukka on pysynyt koossa, vaikka kodit ovat vaihtuneet.

Kiitos upeista tupaantuliaiskukista ystäville!

Talven jälkiä

Aamulenkillä silmään sattui öisen pakkasen jälkiä - ohut kirkas kerros veden pinnalla. Mieleen tuli taannoinen vierailu Lasimuseossa ja sieltä otetut kuvat: vesi ja jää rinnakkain kuin kirkkailla hyllyillä seisoneet lasiesineet. Täytyy näyttää teillekin joskus.

Ei haittaisi vaikka nämä jäljet olisivat jo talven viimeiset.

Viha

Myönnettäköön, minut on aika helppo suututtaa. Olen varsin omanarvontuntoinen ja niuhokin. Siedän myös huonosti toisten riitelyä. Aggressioni on ennen kaikkea verbaalista, meillä viuhuu nyrkkien sijaan terävä kieli. Toissa viikolla suutuin kuitenkin huonosta kohtelusta niin, että vihaa oli purettava fyysisesti. Raivon aiheuttaja oli juuri sulkeutuneen puhelinlinjan toisessa päässä, joten iskun joutui ottamaan vastaan lähin seinä.

Tätä kuvatessa muistelin tilannetta. Onneksi vihan tunne on harvinainen vieras elämässäni.

Makrohaasteen aiheena tällä viikolla viha.